lauantai 25. helmikuuta 2017

Haave #2



Tässä tulisi uusi osa tarinaa. Toivottavasti pidätte siitä. Postaustahdista voisin sanoa sen verran, että se luultavasti tulee jatkossakin pysymään tällaisena hyvin epäsäännöllisenä, sillä pyrin mieluummin harvempiin postauksiin, joihin olen panostanut enemmän, kuin usein ilmestyviin, joihin en ole yhtään tyytyväinen. Lisäksi näin talvella innostukseni nukkeihin hiipuu aina jonkin verran, kun en nauti kuvaamisesta yhtä paljon kuin kesällä.



Haave #2




"Otatko kahvia?" Alexia kysyi.
Hän kaatoi kahvipannusta kahvia itselleen ja otti sitten toisenkin kupin kaapista näyttäen sitä Dewinille.
"En. Sinä pidät minua vankina”, Dewin vastasi.
"Niin pidän. Mutta tiedätkö miksi?"
Alexia nosti katseensa kahvikupista Dewiniin.
"En. Siksi koska pelkäät, että asetun tiellesi?"
"Ei, vaan koska sinä olet demoni. Olet vaarallinen."
"En minä ole demoni ja sinä tiedät sen hyvin."
"Katso itseäsi. Katso peiliin.”
Alexia työnsi Dewinille peilin, jonka tämä otti käsiinsä vähän varoen.


Dewin katsoi itseään peilistä.
"Minä näytän demonilta. Mitä olet tehnyt minulle?" Dewin kysyi vihaisena.
"Hauskinta on se, että en ole tehnyt mitään. Ainoastaan vangitsin sinut, jotta rakas tyttöystäväsi ei tuhoa sinua. Enkelit ja demonit kun eivät tunnetusti tule kovin hyvin juttuun”, Alexia virnisti.



"Jos emme halua tuhota toisiamme, meidän on uhrattava tätä varten joku eläin. Mitä isompi, sen parempi. Voisiko joku hankkia minulle sellaisen?" Dianna kysyi.
Hän valmisteli loitsua, josta ei ollut vielä kertonut muille sen enempää.
"Minä voin tehdä sen”, Joelle vastasi muiden yllätykseksi.
"Mutta Jo, sinähän rakastat eläimiä?" Sirella kysyi.
"Tietenkin, mutta teen mitä vain sinun takiasi. Sitä paitsi, kun minä olen se, joka eläimen tappaa, pystyn pitämään huolen siitä, että se ei kidu” Joelle vastasi.
"En aina ymmärrä miten osaat ajatella noin moniulotteisesti. Olet tainnut saada kaiken äitimme viisaudesta”, Sirella totesi.

Sirella piti heidän äitiään, Gabriellea, hyvin suuressa arvossa. Hän oli aina pyrkinyt olemaan mahdollisimman samanlainen kuin äitinsä. Gabrielle oli kuitenkin kuollut, kun Joelle oli ollut hyvin pieni, joten hänellä ei ollut äidistään juurikaan muistikuvia.
Ehkä sitten niin”, Joelle vastasi.
Hän alkoi kasata tavaroitaan lähtöä varten.
"Sinä Cilla voisit käydä etsimässä viisi erilaista kukkaa viideltä eri kalliolta. Tarvitsemme niitäkin pian. Ja ota Milda mukaasi, jos hän haluaa lähteä. Kaksi etsijää on aina yhtä parempi”, Dianna sanoi.
"Selvä, tiedätkö missä hän on?" Sirella kysyi.
"Näin hänet viimeksi ulkona. Katso löydätkö hänet takapihalta.”

Joelle pääsi metsään ja koska hän oli usein katsellut metsän eläimiä, hänellä ei mennyt kauaa löytää yksi yksinäinen peura. Myöskään ampuminen ei ollut hänelle uutta, joten Joelle osui peuraan ensimmäisellä yrittämällä.
"Anteeksi”, hän totesi nuolen osuessa ja peuran kaatuessa maahan.

"Hei Milda lähdetkö mukaan etsimään kukkia?" Sirella kysyi.
Hän oli löytänyt Mildan ulkoa leikkimästä. Milda pudisti päätään.
"Onhan kaikki hyvin? Olet ollut jotenkin etäinen viime aikoina”, Sirella kysyi.
"On.”
Milda ei vaivautunut perustelemaan vastaustaan, vaan jatkoi leikkimistä, kuin Sirella ei olisi ollutkaan hänen vieressään. Niin Sirella jätti hänet leikkimään ja lähti lentämään kohti kallioita.

Jo palasi pian takaisin kantaen kuollutta peuraa.
"Kiitos Jo, arvostan todella sitä mitä teet”, Dianna totesi hymyillen.
Joelle nyökkäsi. Hän ei halunnut puida asiaa sen enempää, sillä ei ollut ylpeä peurasta.
"Hei Cilla, palasit juuri sopivasti. Oletan, että koristasi löytyy tarvittavat kukat", Dianna sanoi Sirellan palatessa takaisin.
"Täältähän ne."
"Hienoa. Olette tehneet oman osanne. Nyt pääsen asiaan", Dianna sanoi.


2 kommenttia:

  1. Ah!❤
    Sun kirjoitustaidot on niin hyvät!
    Tykkään kaikista eleistä ja ilmeistä joita kuvailet tekstiin.
    Ja harvenpi postaustahti ei haittaa ollenkaan, koska näistä postauksistasi näkee panostuksen.

    VastaaPoista